31.1.2014

Työpöytä






Pöytälevy tammea
Vihdoin sain aikaseksi ottaa kuvia työpöydästä jonka olen ajatellut esitellä, koska sen itse suunnittelin.

Lukion jälkeen mulla ei ole ollutkaan työpöytää ja syksyllä tuntu tarpeelliselta hankkia kouluun pääsyn myötä. 
Entisessä asunnossa meillä oli kaksi pöytää, mutta tänne ei toinen mahtunut joten ajattelin hommata jonkun pienen pöydän makuuhuoneeseen nimenomaan työpöydäksi. 

Jos tilaa olisi enemmän niin suurempi pöytä olisi kyllä tervetullut, yleensä pöytä on aika täynnä tavaraa(toisinkuin kuvissa). Hankintalistalla onkin joku pyörällinen lipasto pöydän alle johon voisi säilöä papereita ja sen sellasta pois edestä.

Valmistus onnistui entisessä työpaikassa. Isä hitsasi metallisen puolen jalan, olin vain henkisenä tukena utelemassa miten se tapahtuu. Koulussahan meillä oli metallipaja ja pääsi itsekin vähän jyvälle siitä hommasta, kuvissa esiintyvä jakkara onkin mun metallipajan tuotos!

23.1.2014

Tiiliset maisemat










Tänään laitoin vähän, tai siis aika paljon, vaatetta päälle ja kävin kuvailemassa meidän nurkilla olevia vanhoja rakennuksia. Tosin kuitenkin enemmän yksityiskohtia rakennuksista, koska mukana oli vaan yks objektiivi. 
Asutaan entisellä varuskunta-alueella ja siksi nämä vanhat ihanat rakennukset. Viimeisessä kuvassa näkyy huurteinen kerrostalo jossa majaillaan, tämä on muistaakseni rakennettu vuonna 1910.

16.1.2014

Valoa vihdoinkin





Auringonpaiste on enemmän kuin tervetullutta, meidän kattokruunu on kiva ja uus jakso on lähtenyt ihan hyvin käyntiin. Tekemisestä ei pitäs tulla pula ja espanjan opiskelu on hauskaa. 

3.1.2014

Kylässä
















Veljen luona olin kylässä kamera kourassa, ylläri, ja kuvailinpa sitten vähän sieltä täältä. Kyseessä on semmonen vanha talo jossa remppaillaan parhaillaan ja siks kuvailin vaan kaikkea pientä ja minun mielestä kivaa. Lopussa sitten vielä talon pienimmät asukit(ihan kivoja nekin siis). :)
Ottasin mielellään itelleni sitten joskus isona jonkun ison vanhan talon jota remppailla osittain nykyaikaseks ja sit vähän vanhaa jättää sinne tänne. Vähintään jotain vanhoja aarteita ja hirsiseinää.. 

1.1.2014

Hello 2014!

 Keskiyön kuohuvat 
 Tähtisädetikkukirjottelu olis vaatinu vielä vähän harjotusta, mut tikut loppu kesken :(





 Sit muutamat otokset tulitteista, mun taidot ei nyt riittäny parempiin(vielä?), mut ihan kivoja löyty minusta..
Sit vielä alkoholittomalle prinsessajuomaa, kuva otettu heti pihalta tulon jälkeen joten linssi on huurussa ja tästä tuli aika jännä, vahingossa. :)  Koko iltahan meni rauhallisesti meidän porukoilla omalla pikku poppoolla lähinnä syöden, saunoen ja pelaillen.

Eli vielä oikein mahtavaa uutta vuotta kaikille!